torstai 15. toukokuuta 2014

Sideways: Viini punaisena lankana


Sideways on klassinen roadtrip-kaveruselokuva, jossa kaksi keski-ikään astuvaa vanhaa ystävystä lähtevät polttarimatkalle. Suunnitelmissa on sivistyneesti syödä hyvin, pelata golfia ja maistella hyviä viinejä.

Viini onkin elokuvan kantava teema, ja kertoo paljon päähenkilö Milesista: se on se yksi asia jossa hän on hyvä, ja josta hän tietää enemmän kuin muut. Viinitiedoillaan ja harrastuksellaan hän tutustuttaa Jackin tilalla työskentelevään Stephanieen ja hurmaa tarjoilijatar Mayan. Elokuvan alussa näemme kuinka hukassa Miles on elämässään; herää krapulassa pommiin ja aloittaa valehtelemalla ystävälleen, varastaa rahaa äidiltään ja niin edelleen. Mutta saadessaan lasin käteensä, hän tietää mitä tekee. Hänellä on kontrolli, ja hän tuo sen suurieleisesti esiin.

Tuleva sulhanen Jack puolestaan vaikuttaa kaikin puolin hallitsevan tilanteen kuin tilanteen. Toimiessaan väärin ja valehdellessaan, ilmekään ei värähdä ja hän tuntuu aina tietävän mitä tekee. Hieman yksinkertainen ja moraaliltaan kyseenalaistettava Jack on vastapaino Milesin sivistyneisyydelle ja vetäytyneisyydelle, epämiellyttävä peilauskohde jolla on hallussa kaikki se mitä Miles ei osaa.

Tarinan mielenkiintoisin ja jännittynein kohtaus on miesten tuplatreffien jälkeen, kun Stephanie ja Jack vetäytyvät takavasemmalle ja Miles ja Maya jäävät keskustelemaan. Molemmilla on käsikirjoituksellisesti todella vaikuttavat monologit: ensin Miles puhu Pinot Noir’sta, lempi rypäleestään, mutta katsoja todellisuudessa kuulee miten hän kertoo itsestään.

Ohutkuorinen, oikutteleva, kypsyy varhain. Se ei ole selviytyjä, niin kuin Cabernet, joka voi kasvaa missä vain ja kukoistaa vaikka tulisi laiminlyödyksi. Ei, Pinot vaatii jatkuvaa hoivaa ja huomiota. Ja oikeastaan se voi kasvaa vain hyvin pienissä, tietyissä maailman kolkissa. Ja vain kaikkein kärsivällisimmät ja hoivaavimmat kasvattajat pystyvät siihen. Vain joku joka todella käyttää aikaa ymmärtääkseen Pinot’n potentiaalin voi houkutella sen parhaaseen ilmeikkyyteensä.

Tähän Maya vastaa kertomalla miksi on kiinnostunut viineistä, kuin kertoen ihmisistä ja elämän ohikulkemisesta. Rypäleiden tarina, miten ne ovat kasvaneet ja millaiset ihmiset niitä keräsivät. Kuinka ne kehittyvät ajan kanssa, kuinka pullo viiniä maistuu erilaiselta riippuen koska sen avaa, ja kuinka se lopulta aloittaa tasaisen, välttämättömän laskusuhdanteensa; kuten ihminenkin.

Kohtauksessa on voimakas kemia, mutta Miles jänistää ennen kuin uskaltaa lähestyä Mayaa. Hän osaa puhua ja ehkä kirjoittaa, mutta pelkää astua uusiin ihmissuhteisiin. Herkullisena kontrastina taustalla pian häitään viettävä Jack löytää ongelmitta uusia suhteita ja alkaa harkita häiden perumista muutaman päivän romanssin seurauksena.

Molemmat miehet kuitenkin kompastuvat vahvuuksiinsa. Vaikka Jack naiivin pelottomana hyppii irtosuhteista toiseen kihlatun odottaessa kotona, lopulta mahdollisuus tämän menettämisestä murtaa hänet. Ehkä hän oivaltaa, ettei ole enää nuori, eikä voi ikuisesti jatkaa naistennaurattamista ja epätoivoista näyttelijänuraa. Häät, sitoutuminen ja työpaikka appiukon yrityksessä tarkoittavat hänelle lopullista aikuistumista, jota hän matkan aikana yrittää vain hieman etäännyttää.

Milesille viini, josta hänellä ulkoisesti näyttää olevan kontrolli, on samalla kuitenkin myös hänen suuri heikko kohtansa. Julkisesti hän näyttää sillä hallitsevansa edes jotain, mutta epätoivon hetkellä siihen hän myös hukuttautuu: milloin kaataen pullonsuusta kurkkuunsa, milloin sylkykupista päälleen. Elokuvan viimeisessä kohtaamisessa ex-vaimon kanssa, Miles tuntuu kuitenkin kasvaneen, ja sen sijaan että korkkaisi vuoden 1961 Château Cheval Blanc – pullonsa tämän päälle, hän juo sen yksin hiljaisuudessa pikaruokalan muovimukista.


Molempien vanhenevien ihmiskohtaloiden kaari sulkeutuu, kun Jack pääsee kunnialla naimisiin, ja Miles uskaltaa sulkea yhden oven ja avata uuden. Naiset ja hänen epätoivoinen romaaninsa, jotka läpi elokuvan ovat olleet toiveikkuuden ja epätoivon pyörityksessä näkyvätkin vahvuutena, kun Miles saa Mayalta viestin. Tämä kertoo lukeneensa Milesin kirjan ja pitäneen siitä. Viimeiseksi näemme kuinka sankarimme uskaltaa lopulta ottaa askeleen ja tehdä päätöksen elämänsä suunnasta lähtemällä tapaamaan Mayaa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti