Työmaa

torstai 26. maaliskuuta 2015

Oma portfolio - valokuvaus 2

Yritys visualisoida lainaus Tom Stoppardin näytelmästä Rosencrantz and Guildenstern are dead.

”We cross our bridges when we come to them
and burn them behind us, with nothing to show for our progress
except the memory of the smell of smoke,
and the presumption that once our eyes watered."

keskiviikko 28. toukokuuta 2014

The intouchables: Rakkauselokuva ilman romantiikkaa

Penkillä istuu rivissä turvallisia, kunnollisia ja kuolettavan tylsiä vaihtoehtoja. Se on kuin katsaus minkä tahansa romanttisen komedian alkuasetelmaan: treffejä kiitettävien sulhoehdokkaiden kanssa ilman minkäänlaista kipinää. Lopulta paikalle ilmestyy väkisin iso, tumma, nahkatakkinen mies joka ei yritä olla kohtelias tai tuntea sääliä; perinteinen paha poika. The Intouchables aloittaa nerokkaasti kääntämällä seurustelusuhteet työnhakutilanteeksi.

Riski ja arvaamaton Driss tuo pyörätuolissa elävän Philippen elämään uusia tuulia. Täysin vailla vammaiskoulutusta hän ei kohtele työnantajaansa kuin potilasta, vaan ratkaisee asioita inhimillisesti, kuin tekisi kenen tahansa muun kanssa. Hänelle ei tule mieleenkään tarjota keinotekoista happea säiliöstä, vaan vie Philippen kaupungin ulkoilmaan. Driss näyttää, että sääntöjen rikkominen ei ole välttämättä vaarallista, päinvastoin.

Samalla toisinpäin: köyhän kodin ja osittain katujen kasvatti Driss on kova luu, joka rikkoo käytössääntöjä puhtaasta tietämättömyydestä. Päädyttyään asumaan todennäköisesti kaupungin rikkaimman miehen luokse, toimimaan sen elintason ihmisten kanssa, hänen väkivaltainen impulsiivisuutensa kesyyntyy määrätietoiseksi periaatteellisuudeksi. Kovistelu on ehkä edelleen tapa lähestyä virheitä, mutta hän alkaa tehdä sen yleisemmän hyvän nimissä – kunnioita muita ihmisiä, sekä henkilökohtaisesti että pysäköinnissä.

Kohtaus, josta koko elokuva alkaa, luo Philippen ja Drissin suhteelle äänimaiseman. He ajelevat hiljaa pitkin öisiä teitä, kunnes innostuvat kaahaamaan ja saavat poliisit peräänsä. Kameran kuvatessa auton sisällä, kuinka miehet istuvat hiljaa välillä huomaamattomasti vilkuillen toisiaan, soi kaunis rauhallinen pianomusiikki. He ovat harmoniassa keskenään, voivat hyvin. Kuitenkin muu maailma, auton ulkopuoli, kuulee vain renkaiden ininän ja moottorin murinan, heidän ystävyytensä vaarallisuuden ja epäsovinnaisuuden.

He saavat toisiltaan paljon, mutta lopulta Philippe katsoo parhaaksi päästää ystävänsä elämään omaa elämäänsä. Tämän jälkeen, klassisen romanttisen elokuvan tapaan, hoitajat vaihtuvat, Philippe on onneton, eikä pidä kenestäkään. Eihän yksikään koulutettu hoitaja veisi rampaa varjoliitämään kuten Driss.

Elokuva on ehdottomasti rakkaustarina, ei perinteisen romanttinen mutta kuvaa miesten platonista rakkautta. Kun heidän on pakko erota, on kyse vain siitä että toinen voisi olla onnellinen. Philippe ajattelee ystävänsä hyvää irtisanoessaan tämän. Kuultuaan Philippen huonovointisuudesta, Driss vie tämän ajelulle ja elokuvan lopuksi jättää tämän ravintolaan odottamaan naisystäväänsä, jota hän ei muuten uskaltaisi tavata. Ei ehkä käytetyin loppu rakkaustarinalle, mutta jälleen Driss näytti ystävälleen suunnan, mistä hän voisi löytää uuden onnen. Yksikään muu hoitaja sitä ei ehkä voisi tuoda, mutta ehkä Eléonore voisi.

torstai 15. toukokuuta 2014

Collateral: Kaksi ammattilaista

Vincent on palkkatappaja. Hän on tehnyt tämän ennenkin: maksanut taksikuskille koko yön palveluista, käynyt kaikki asiakkaat läpi, ja lopuksi tappanut kuskin. Sama kaava toteutuisi taas, ja hän hoitaisi työnsä ongelmitta kuin ammattilainen.

Max on taksikuski. Hänellä on Los Angelesin siistein auto, vaikka tekee hommaa väliaikaisesti. Tähtäimessä on oman limusiinifirman aloittaminen, ja imagon luominen kannattaa aloittaa ajoissa. Nopeimmat reitit hän tuntee minuutilleen, ja tottelee aina sääntöjä ja asiakkaan etua.

Tänä yönä Max on Vincentin kuski. Hän hoitaa asiakkaansa tarkkaan arvioidussa ajassa pyydettyyn osoitteeseen, ja jää sievää rahapalkkiota vastaan odottamaan tätä ulkopuolelle vastoin firman ohjeita. Heti alusta miesten välille syntyy mielenkiintoinen dynamiikka, Vincent poimii ja päättelee vaivattomasti että Maxin väliaikaistyö on kestänyt 12 vuotta, ja hän ei ole tyyppi joka uskaltautuisi soittamaan naiselle joka jätti hänelle numeronsa.

Max on unelmoija, Vincent toimija. Taksin katolle tippuu ruumis, ja Max ei ole enää tietämätön sivullinen, vaan mukana paljon laajemmassa kuviossa. Ruumis takakontissaan ja ase takaraivollaan hän joutuu jatkamaan seuraavan uhrin osoitteeseen. Samalla kun taksikuski vastentahtoisesti sekaantuu palkkatappajan työntekoon, Vincent joutuu hoitamaan ongelmia taksifirman pomon ja vahingoittuneen auton välillä, eikä kovin kaunissanaisesti ja Max tuskin on enää esimiehensä suosiossa.

Myöhemmin taksinkuljettaja antaa samalla mitalla takaisin: he päätyvät vierailemaan Maxin äidin luo sairaalaan, ja tämä onnistuu livahtamaan mukanaan Vincentin laukku ja tiedot lopuista uhreista. Heittäessään laukun alas kävelysillalta, hän vahingossa joutuu vielä syvemmälle kuvioon ja poliisitutkimuksiin.

Heti alusta Vincent tuntui tietävän valinneensa hyvän kuskin. Hän uskoi, että mies joka ei uskalla soittaa tai koskaan tarttua unelmiinsa ei myöskään osaa ottaa jalkoja alleen. Ja siinä hän on oikeassa, vaikka monia tilanteita pakoon ei olekaan, Max ei tunnu edes etsivän sellaisia vaan alistuu kohtaloonsa. Papereiden hävittäminen on ainoa epätoivoinen yritys mikä hänestä löytyy.

Vincent tekee virhearvion, kun luulee että tästä napista painamalla saisi pidettyä Maxista vielä lujemmin kiinni. Hän osoittaa jokaisen kohdan, jossa Max on epäonnistuja ja säälittävä esitys yrityksestä olla jotain. Kuitenkin Vincent itse on vielä surullisempi hahmo kuin unelmoija Max, joka valehtelee äidilleen jo tekevänsä unelmiensa työtä. Vincentillä ei tunnu lainkaan olevan suunnitelmaa tai päämäärää, hän etenee vain listaa nimi kerrallaan miettimättä tai kyseenalaistamatta. Hän hoitaa työnsä hyvin, mutta on elää surullisen yksiulotteista elämää.

Lopulta Max ottaa ohjat käsiinsä, ei pelkästään soita tytölle vaan pelastaa tämän hengen ja voittaa viimeisen kohtaamisen kasvotusten Vincentin kanssa. Pulp Fictionia muistuttavassa satunnaisessa luotisateessa vain Vincentiin osuu. Mahtaako kyseessä olla hyvä tuuri vai Jumalallinen väliintulo? Loppupeleissä kuitenkin Max on sankari, ja Vincent jää kulkemaan päämäärätöntä kehää LA:n metrojärjestelmässä, kuten on kiertänyt elämässäänkin.

Sideways: Viini punaisena lankana

Sideways on klassinen roadtrip-kaveruselokuva, jossa kaksi keski-ikään astuvaa vanhaa ystävystä lähtevät polttarimatkalle. Suunnitelmissa on sivistyneesti syödä hyvin, pelata golfia ja maistella hyviä viinejä.

Viini onkin elokuvan kantava teema, ja kertoo paljon päähenkilö Milesista: se on se yksi asia jossa hän on hyvä, ja josta hän tietää enemmän kuin muut. Viinitiedoillaan ja harrastuksellaan hän tutustuttaa Jackin tilalla työskentelevään Stephanieen ja hurmaa tarjoilijatar Mayan. Elokuvan alussa näemme kuinka hukassa Miles on elämässään; herää krapulassa pommiin ja aloittaa valehtelemalla ystävälleen, varastaa rahaa äidiltään ja niin edelleen. Mutta saadessaan lasin käteensä, hän tietää mitä tekee. Hänellä on kontrolli, ja hän tuo sen suurieleisesti esiin.

Tuleva sulhanen Jack puolestaan vaikuttaa kaikin puolin hallitsevan tilanteen kuin tilanteen. Toimiessaan väärin ja valehdellessaan, ilmekään ei värähdä ja hän tuntuu aina tietävän mitä tekee. Hieman yksinkertainen ja moraaliltaan kyseenalaistettava Jack on vastapaino Milesin sivistyneisyydelle ja vetäytyneisyydelle, epämiellyttävä peilauskohde jolla on hallussa kaikki se mitä Miles ei osaa.

Tarinan mielenkiintoisin ja jännittynein kohtaus on miesten tuplatreffien jälkeen, kun Stephanie ja Jack vetäytyvät takavasemmalle ja Miles ja Maya jäävät keskustelemaan. Molemmilla on käsikirjoituksellisesti todella vaikuttavat monologit: ensin Miles puhu Pinot Noir’sta, lempi rypäleestään, mutta katsoja todellisuudessa kuulee miten hän kertoo itsestään.

Ohutkuorinen, oikutteleva, kypsyy varhain. Se ei ole selviytyjä, niin kuin Cabernet, joka voi kasvaa missä vain ja kukoistaa vaikka tulisi laiminlyödyksi. Ei, Pinot vaatii jatkuvaa hoivaa ja huomiota. Ja oikeastaan se voi kasvaa vain hyvin pienissä, tietyissä maailman kolkissa. Ja vain kaikkein kärsivällisimmät ja hoivaavimmat kasvattajat pystyvät siihen. Vain joku joka todella käyttää aikaa ymmärtääkseen Pinot’n potentiaalin voi houkutella sen parhaaseen ilmeikkyyteensä.

Tähän Maya vastaa kertomalla miksi on kiinnostunut viineistä, kuin kertoen ihmisistä ja elämän ohikulkemisesta. Rypäleiden tarina, miten ne ovat kasvaneet ja millaiset ihmiset niitä keräsivät. Kuinka ne kehittyvät ajan kanssa, kuinka pullo viiniä maistuu erilaiselta riippuen koska sen avaa, ja kuinka se lopulta aloittaa tasaisen, välttämättömän laskusuhdanteensa; kuten ihminenkin.

Kohtauksessa on voimakas kemia, mutta Miles jänistää ennen kuin uskaltaa lähestyä Mayaa. Hän osaa puhua ja ehkä kirjoittaa, mutta pelkää astua uusiin ihmissuhteisiin. Herkullisena kontrastina taustalla pian häitään viettävä Jack löytää ongelmitta uusia suhteita ja alkaa harkita häiden perumista muutaman päivän romanssin seurauksena.

Molemmat miehet kuitenkin kompastuvat vahvuuksiinsa. Vaikka Jack naiivin pelottomana hyppii irtosuhteista toiseen kihlatun odottaessa kotona, lopulta mahdollisuus tämän menettämisestä murtaa hänet. Ehkä hän oivaltaa, ettei ole enää nuori, eikä voi ikuisesti jatkaa naistennaurattamista ja epätoivoista näyttelijänuraa. Häät, sitoutuminen ja työpaikka appiukon yrityksessä tarkoittavat hänelle lopullista aikuistumista, jota hän matkan aikana yrittää vain hieman etäännyttää.

Milesille viini, josta hänellä ulkoisesti näyttää olevan kontrolli, on samalla kuitenkin myös hänen suuri heikko kohtansa. Julkisesti hän näyttää sillä hallitsevansa edes jotain, mutta epätoivon hetkellä siihen hän myös hukuttautuu: milloin kaataen pullonsuusta kurkkuunsa, milloin sylkykupista päälleen. Elokuvan viimeisessä kohtaamisessa ex-vaimon kanssa, Miles tuntuu kuitenkin kasvaneen, ja sen sijaan että korkkaisi vuoden 1961 Château Cheval Blanc – pullonsa tämän päälle, hän juo sen yksin hiljaisuudessa pikaruokalan muovimukista.

Molempien vanhenevien ihmiskohtaloiden kaari sulkeutuu, kun Jack pääsee kunnialla naimisiin, ja Miles uskaltaa sulkea yhden oven ja avata uuden. Naiset ja hänen epätoivoinen romaaninsa, jotka läpi elokuvan ovat olleet toiveikkuuden ja epätoivon pyörityksessä näkyvätkin vahvuutena, kun Miles saa Mayalta viestin. Tämä kertoo lukeneensa Milesin kirjan ja pitäneen siitä. Viimeiseksi näemme kuinka sankarimme uskaltaa lopulta ottaa askeleen ja tehdä päätöksen elämänsä suunnasta lähtemällä tapaamaan Mayaa.